Mardi Himal: Pitam Deurali 2100m – Forest Camp 2600m
Pinnistimme itsemme ylös auringon noustessa kello 6:45. Tiukkaa se teki, mutta auringonnousunäkymät majatalomme katolta vuoden 2018 ensimmäisenä aamuna olivat kesken unilta heräämisen arvoiset!
Japanilainen Ritsuko, johon olimme tutustuneet edellisenä iltana, oli lähdössä oppaineen jo alaspäin, joten emme enää tapaisi (ehkä joskus vielä Suomessa tai Japanissa?). Uudenvuoden toivotusten ja aamiaisen jälkeen jätimme haikeat jäähyväiset ja toivotimme toisillemme hyvää matkaa. Onneksi yhteydenpito on kuitenkin säilynyt Facebookin avulla!
Lähdimme löntystelemään metsäistä ja juurakkoista polkua ylöspäin. Päivän etappina oli Forest Camp 500 metriä korkeammalla. Rattoisan kävelyn aikana oli paljon aikaa jutella oppaamme Ngiman kanssa. Hänellä on vankka vaellusopastausta, ja hän onkin viime vuosina keskittynyt suomalaisryhmien opastamiseen (monet Mandala Travelin ja Aventuran retkeläiset varmasti muistavat iloisen Ngiman!). Toisin kuin useat muut vaellusoppaat, Ngima tekee opashommia ainoana ammattinaan. On yleistä, että opashommia tehdään vain vaellussesonkina, tai sitten opiskelujen lomassa kausi tai pari. Oppaiden ammattitaidossa onkin laaja kirjo, ja olemme aiemmilla vaellusmatkoillamme olleet todistamassa jos jonkinmoisen ”oppaan” toimia. Kun Nepalin vaellussesonki hiljenee monsuunikauden ajaksi kesäisin, Ngima suuntaa Tiibetiin. Talvisin hänellä on parin kuukauden loma, mutta oli kuitenkin suostunut opastamaan meidän pikku ryhmäämme.
Tuli puheeksi Ngiman uran aikana sattuneet kommellukset ja evakuontitapaukset. Olimme ennen matkaa setvineet kukin itsellemme matkavakuutuksen, joka kattaa helikopterievakuoinnin vuoristossa. Olimme myös printanneet mukaan kaikki mahdolliset asiakirjat englanniksi siltä varalta, että helikopteria tosiaankin tarvittaisiin. Kuulimme Ngimalta, että helikopterievakuoinneilla huijaukset ovat yleistyneet varsinkin epäpätevien oppaiden keskuudessa.
Homma toimii niin, että opas hoputtaa asiakkaansa kulkemaan pidempiä päivämatkoja kuin on sovittu sillä seurauksella, että korkeutta yöpymisten välille tulee yli 500m, mikä altistaa vuoristotaudille. Kun asiakas on onnistuneesti saatu sairastutettua, voidaankin tilata helikopteri (tätä tietysti suositellaan asiakkaalle heti ensi oireiden ilmaannuttua). Nepalissa helikopterievakuoinnit suoritetaan yksityisten firmojen kautta, eikä mitään valtiollista MediHeliä ole olemassa. Opas saa provisiota helikopterifirmalta sitä mukaa, kuinka monta evakuointia on saanut aikaiseksi. Jos asiakkaalla vielä on kattava vakuutus, tulevat rahat näppärästi ulkomaisen vakuutusyhtiön pussista, eikä tarvitse edes potea huonoa omaatuntoa asiakkaan pulittaessa 3000-4000 euroa lennosta. Muistin heti tuoreen blogijutun, jonka olin juuri ennen reissua lukenut: Rahvaat Rattahilla -blogia kirjoittavat Antti ja Lina olivat kokeneet pahaksi onnekseen täsmälleen tällaisen huijausyrityksen. Kaavan mukaan toiminut opas ei harmikseen saanut sisukkaita suomalaisasiakkaita tilaamaan helikopteria, vaan he kävelivät itse alas vuorelta, mikä ilmeisesti oli syynä oppaan huonoon käytökseen loppumatkasta!
Ngimalla ei selvästikään ollut moiset ajatukset mielessä, hän nimittäin kehotti meitä hidastamaan ja lepäilemään tuon tuostakin, vaikka lyllerryksemme vauhti ei tosiaankaan päätä huimannut! Pidimme jälleen pitkiä eväs- ja ruokataukoja aina, kun sopiva paikka löytyi. Pitam Deuralin jälkeen majatalokyliä ei ollut enää ennen seuraavaa yöpymispaikkaamme. Lounasajaksi satuimme tosin karjanajajia varten kyhättyyn olkimajaan, josta sai ostaa nuudelikeittoa lounaaksi. Paikka oli merkitty karttaan nimellä Dudh Kharka, mutta minkään sortin kylästä ei siis ollut kyse. Seurueen miehet pelasivat shakkia ja me kuivattelimme hikeentyneitä vaatekappaleitamme auringossa.
Neljän tunnin rauhallisen kiipeämisen jälkeen saavuimme iltapäivästä kauniiseen Forest Campiin. Tämänkään paikan nimi ei ollut kovin kaukaa haettu – majatalot seisoivat tiheän metsän keskellä, eikä sen kummempia vuorinäkymiä ollut. Kauniit, värikkäät kukkaruukut koristivat majatalon terassia. Päivä oli ollut vielä melko lämmin, ja olimme hiestäneet itsemme matkan aikana hitaasta vauhdista huolimatta. Iloisena yllätyksenä meille kerrottiin, että majatalossa oli ihan oikea suihku, josta tuli jopa oikeasti lämmintä vettä (liruuttaen, mutta kuitenkin)! Suihkusta piti pulittaa parisataa rupiaa, mutta maksoimme tämän mielellämme. Suihku oli kaasukäyttöinen: vesi pumpattiin koneellisesti pieneen säiliöön, jossa kaasuliekkisysteemi lämmitti ulos tulevan lirun. Oli oikein mukavaa päästä rentoutumaan puhtoisena!
Auringon laskiessa alettiin majatalossa puuhata kamiinaan tulta. Kamiinat ovat Nepalissa veikeitä: ne voivat olla ihan mitä tahansa käsin kyhättyjä pönttöjä, joissa ilmanvaihdosta ei ole tietoakaan. Forest Campin majatalossa saimme todistaa yhtä huonoimmista kamiinoista ikinä. Kävimme ystävällisesti etsimässä ulkoa hiukan sytykkeeksi kelpaavia risuja sun muuta. Rinchhen, joka oli patistettu sytytyspuuhiin, ei ymmärtänyt, mihin risuja tarvittaisiin, olihan hän jo tunkenut pari kappaletta isoja pöllejä vanhasta öljytynnyristä viritettyyn pesään. Tuli ei oikein lähtenyt syttymään, ja pellistä taivuteltu hormi, joka oli vaan sidottu löyhästi metallilangalla umpeen savutti pirusti.
Ratkaisuksi tähän kaadettiin tulipesään puoli litraa bensaa! Hormi tosin savutti edelleen, ja homma alkoi näyttää hitusen epäilyttävältä. Yritin tökkiä puita parempaan asentoon kepillä, mutta tuloksetta. Kyllästyneenä siirryin pois kamiinan suuaukon kohdalta, ja silmänräpäystä myöhemmin suuaukosta roihahtikin puolimetriset lieskat! Siinä oli untuvahameen ja –takin liekittäminen lähellä! Vastedes ymmärsin jättää tulihommat paikallisille ihan vaan siksi, että nämä viritelmät eivät todellakaan olleet toimivimmasta (saati turvallisimmasta) päästä…
