Röyhkeitä oravia ja vilaus Mt. Assiniboinesta: Bourgeau Lake & Harvey Pass

Banffin kansallispuiston vaellusreittitarjonta on sen verran mittava, että runsaudenpula iski jo opaskirjoja lueskellessa koto-Suomessa. Onneksi valintaa helpotti tällä kertaa ajankohta: kesäkuussa monet reitit ovat vielä alttiita lumivyöryille tai osin paksun hangen alla, eikä niille saa mennä. Parks Canadan infopisteet tarjoavat asiantuntevaa apua reittien valinnassa. Muutama mielenkiintoa herättänyt reitti oli lumitilanteen vuoksi poissuljettu, joten päädyimme seuraavaksi Bourgeau-järvelle ja Harveyn solaa katsomaan.

Kanadan kansallispuistovirasto Parks Canada tukee vaellusturismia kohtalaisen hyvin. Tälle reitille päästäksemme ajoimme ensin moottoritietä kotvan matkaa Banffista pohjoiseen, kunnes keskellä ei-mitään oli suuri opaskyltti Bourgeau Lakelle reppuselkäisellä vaeltajahahmolla kuvitettuna. Vasemmalle kaistalle oli tehty erkaantumisramppi, josta käännyttiin 90 asteen verran moottoritien kaistojen väliin odottamaan vastaantulevan kaistan ylitystä. Siitä sitten johtikin asfaltoitu tie suoraan vaellusreitin parkkipaikalle keskelle sakeaa metsää. Mitään muuta ei ollut lähimaillakaan – moottoritieltä oli siis rakennettu liittymä ainoastaan vaelluspolulle!

Bourg_1
Reitin alkupätkän ensimmäiset näkymät yli laakson.
Bourg_2
Puita oli kaatunut runsaasti.

Reitti kulki kuusimetsän siimeksessä koko ajan ylöspäin kivuten. Pikkuhiljaa alkoi maisemia avautua yli laakson, jota pitkin nousimme. Muutamassa kohdassa ylitimme lumisohjoa ja kivivyöryjä. Metsän harventuessa muuttui maisema alppiniityksi, jolla kukki tuhansittain kauniita valkoisia, karvalehtisiä kukkia.

Bourg_3
Vesiputous oli onneksi helppo ylittää verkotettuja kiviä pitkin.

Bourg_4 Bourg_5

Bourg_6
Puut loppuivat ja edessä avautui alppiniitty.

Kolmisen tunnin kuluttua lähdöstä saavuimme Bourgeau-järvelle. Se oli ihana! Ympärillä kohoavat karut vuoret kuvastuivat sen pintaan. Söimme eväitä louhikossa istuen ja saimmekin heti innostuneita katseita osaksemme: raidalliset maaoravat kipittivät ympärillämme silmät kiiluen makupalan toivossa. Ne uskaltautuivat yhä vain lähemmäs, ja saimme tosissamme hätyytellä niitä, ettei osa eväistä olisi kadonnut niiden matkaan! Valokuvia ottaessamme oli yksi jo kopeloimassa suljettua reppua, mutta ei sentään saanut sitä auki.

Bourg_16
Bourgeau-järven aggressiivisista oravista varoitettiin jo opaskirjassa!
Bourg_7
Retken oleelliset eväät: kirsikkatomaatteja, kuivalihaa ja juustoa. Kelpais oravallekin.
Bourg_9
Bourgeau-järvi.

Jatkoimme ylemmäs rinnettä kohti Harveyn solaa. Puuraja tuli pian vastaan ja tuuli yltyi. Muutaman lumiläntin ylityksessä sai pitää varansa, ettei lähtenyt liukumaan jyrkkää rinnettä alaspäin. Välillä jalka upposi reittä myöten lumeen. Kohtasimme toisenkin hienon järven: Harvey Lake. Sen vesi oli käsittämättömän kirkasta! Mitä ylemmäs kiipesimme, sen uskomattomammiksi muuttuivat laakson mittasuhteet. Muutama sulamisvesistä muodostunut lammikko oli osin jäässä.

Bourg_8
Näkymä Bourgeau-järveltä taaksepäin.
Bourg_10
Ylemmäs kiivettyämme huomasimme, että myös jyrkkien seinämien ympäröimä Bourgeau-järvi oli vielä osin jäässä.
Bourg_11
Lumisohjon ylitystä.

Lopulta saavutimme solan – ja mikä näkymä sieltä avautuikaan! Vuoria näkyi edessämme silmänkantamattomiin, ja kaukana horisontissa siinsi korkeimpana Kalliovuorten Matterhorn, Mount Assiniboine! Olen aina halunnut nähdä tämän upean vuoren, mutta tällä kertaa sinne johtavat vaellusreitit olivat vielä huonossa kunnossa, joten kaukainen vilahduskin tuntui mahtavalta. Oli todella sykähdyttävää nähdä sen terävä huippu. Assiniboine-vuoren katveessa haluan kyllä ehdottomasti vielä tulevaisuudessa vaeltaa!

Bourg_12
Harvey-järvi.
Bourg_13
Harvey-järvi ja laaksoa ylempää katsottuna.
Bourg_14
Siellä se siintää! Mount Assiniboine kaukana Harveyn solan takana!

Sitten suunta olikin takaisinpäin. Alaspäin kävely jyrkkiä mäkiä ja liukuvaa soraa sekä kivikkoa pitkin on yllättävän raskasta puuhaa jaloille. Vastaan tuli vielä myöhään iltapäivällä puuskuttavia eläkeläisiä, jotka ilmeisesti olivat menossa ainoastaan alemmalle järvelle asti. Onneksi valoisaa on täällä iltakymmeneen asti, joten vaelluksen voi aloittaa vielä iltapäivästä ilman, että joutuu hapuilemaan pimeässä.

Bourg_15
Panoraama Harveyn solalta.

Kirjoita kommentti!