Uljas Monte Fitz Roy

20131224_092358

Kolmantena aamuna heräsin hiljaisuuteen, öinen kevyt tuuli oli vaiennut ja ulkona oli kirkasta. Aamu oli aikainen, muut saman leirin valinneet vielä nukkuivat. Kurkistin teltan oviaukosta ulos enkä ollut uskoa silmiäni. Kahden päivän odottelun jälkeen uljas Monte Fitz Roy avautui edessäni lähes täysin pilvettömänä, himmeän aamuauringon valaisemana. Epäilin edelleen nukkuvani.

Herätin ystäväni ja heti aamukahvit juotuamme lähdimme nousemaan kohti Fitz Royn kupeessa olevaa Los Tresin jäätikköä ja sen edessä olevaa sulamisjärveä, Laguna Los Tresiä. Fitz Royn upea huippu oli juuri niin kaunis kuin olin odottanutkin. Jylhää,  punertavanhohtoista graniittia, joka piirtyi uljaana sinistä taivasta vasten.

Monte Fitz Roy tai tehuelchen alkuperäiskielellä El Chalten, savuava vuori, on nimetty Charles Darwinin Beagle-aluksen kapteenin Fitz Royn mukaan. Fitz Roy navigoi Beaglen ylös Lago Argentinosta Atlantille laskevaa Santa Cruz -jokea vuonna 1834. Fitz Roylle kiivettiin ensimmäisen kerran ranskalaisten toimesta vuonna 1952. Korkeutta vuorella on vaivaiset 3405 metriä, mutta se on vielä tänäkin päivänä yksi vuorikiipeilijöiden suurimmista taidonnäytteistä.

Se on maailman mahtavin vuori.

20131224_121937

20131224_092018

Kirjoita kommentti!