Hida-Furukawa – Mummopyörillä maaseudulle
Varttitunnin junamatkan päässä Takayaman kaupungista sijaitsee pienempi kylä, Furukawa. Naapurinsa tavoin etuliite Hida on tarpeen sen sijainnin tarkentamiseksi. Myös Furukawa on tunnettu taitavista puusepistään. Jo 700-luvulla heitä värvättiin hoviin, ja viidensadan vuoden ajan nämä mestarirakentajat hyödynsivät taitojaan myös kotikylässään tuoden samalla vaurautta ja kulttuurisia vaikutteita pääkaupungista.
Kaupungin vanha keskusta on Takayamaa paljon rauhallisempi. Sen erikoisuus on kapea kanaali, joka juoksee vieri viereen rakennettujen talojen ja kadun välissä. Kanaalin vesi on kristallin kirkasta, ja siinä uiskentelee värikkäitä karppeja! Saavuimme kaupunkiin aamuvarhaisella, eivätkä kaupat olleet vielä auki, joten keskusta tuntui aivan erityisen seesteiseltä.
Mummopyörillä vesiputouksille
Sachi oli järjestänyt meille pyöräretken. Satoyama Experience vuokraa pyöriä sekä omatoimikäyttöön että opastettuina kierroksina. Me otimme vain pyörät, koska halusimme edetä omaan tahtiin. Vuokraamolle saavuttuamme olikin muutaman hengen ryhmä juuri lähdössä oppaansa kanssa. Heillä oli uutuuttaan kiiltävät maastopyörät, joista ehätin jo innostua, kunnes selvisi, että meidän pyörämme olivatkin mummopyöriä! Maastopyörät oli varattu vain opastetuille ryhmille, plääh. Katsoin hiukan epäuskoisena lastenpyöräksi luulemiani pikkuisia härveleitä. Mummopyörä on japaniksi ”mama-chari”, ja uskokaa tai älkää, vannoutuneimmille mummopyöräilijöille järjestetään nopeuskilpailuja! Kun sain satulan säädettyä korkeimpaan mahdolliseen asentoon, pääsimme matkaan. Pyörissä oli sentään kahdeksan vaihdetta, joten eteneminen tapahtui suhteellisen mukavasti, kunhan ajotyyliin ensin tottui. Nämä pyörät olivat sentään moderneja versioita – perinteinen mummopyörähän on tietysti vaihteeton ja siinä on vielä vähemmän säätöjä.
Oli kaunis ja lämmin, mutta ei liian kuuma, poutainen päivä. Etenimme kaupungin läpi Araki-joen rantaa ja käännyimme sitten kohti vuoria. Päämääränämme oli Shijuuhattaki (48 vesiputousta), mikä tietysti tarkoitti ylämäkeä. Todella, todella pitkää ylämäkeä. Onneksi ensimmäiset kilometrit olivat suhteellisen loivia. Heti kaupungin jälkeen alkoi idyllinen maaseutu: näin alkukesästä riisipellot oli täytetty vedellä, ja pilvet heijastuivat niiden tyyneen pintaan. Siellä täällä iäkkäät sedät kitkivät peltotilkkujaan. Muuten oli todella rauhallista, lähes autiota. Välillä oli pakko pysähtyä ihan vaan nauttimaan maaseudun tunnelmasta! En ollut aiemmin ollut näin etelässä maaseudulla, ja maisema näytti minusta eksoottiselta seetripuumetsineen ja riisipeltoineen! (Hokkaidossa, missä yleensä majailen, kasvatetaan nimittäin lähinnä perunaa koivumetsien katveessa…)
Ylämäen jyrkentyessä oli lopulta pakko siirtyä taluttamiseen. Hiestä märkinä, kymmenisen kilometriä mummopyöräiltyämme, pääsimme lopulta vesiputousten alkupisteelle ja parkkeerasimme pyörämme. Emme kiirehtineet, vaan nautiskelimme jokaisesta eri näköisestä vesiputouksesta. Niillä oli kaikilla runolliset nimet, joita en kylläkään laittanut muistiin. Tovin kiivettyämme näkyi puiden siimeksestä upea maisema lumihuippuisille vuorille asti! Sachi ei itsekään vielä ollut ehättänyt alueen vuorille, kun niille pääseminen on melkoisen aikaa vievää puuhaa, vaikka näyttävät olevan niin lähellä.
Nautiskelimme eväitämme ja kiipesimme ylemmäs. Reitin puolivälissä tuli kuitenkin aikaraja vastaan: meidän oli ehätettävä alkuiltapäivästä tiettyyn junaan, että Yuki ehtisi Tokion-bussiinsa. Käännyimme takaisin alas putousten toista puolta kulkevaa polkua pitkin. Paluumatka kävi luonnollisesti hujauksessa, ja kulutti jalkojen sijasta pyörien jarruja! Tulimme osin hiukan eri reittiä, ja näimme koko Furukawan kylän erään pellon reunalla seisten. Kylässä olisi ollut mielenkiintoisia museoita ja joitakin temppeleitä, mutta ajanpuutteen vuoksi kiirehdimme takaisin Takayamaan.
Takayaman paras onsen
Kun olimme saattaneet Yukin bussiinsa, lähdimme huuhtelemaan päivän hiet pois kukkulan päällä sijaitsevan Associa-hotellin onsenissa. Paikalle oli ilmainen shuttle bus –kuljetus Takayaman asemalta, mikä oli näppärää, eikä tarvinnut enää urheilla kylpemisen jälkeen. Hotel Associa olikin vähän hulppeampi paikka, ja näkymät onsenin rotenburo-altaasta uskomattoman upeat! Näinpä sellaisenkin ihmeen, kuin amerikkalaisturisteja onsenissa! En ole missään muualla osunut muiden ulkomaalaisten kanssa onseniin (mikä kertoo ehkä enemmänkin siitä, etten yleensä matkaile turistien suosimissa paikoissa…). Auringon laskiessa kaupungin ylle katselimme vaaleanpunaisiksi värjäytyviä vuoria ja nautimme elämästä. Vaikkakin pikainen, oli vierailuni Hidan alueella ikimuistoinen! Seuraavana päivänä oli edessä matka Nagoyan kautta kotoisaan Sapporoon vanhojen ystävien luokse.
