
Paluu kaupunkielämään – kyläilykutsuja ja kotiruokaa
Olisin voinut jäädä Hilleen asustelemaan vaikka viikoksi, niin miellyttävältä kylä vaikutti. Oli kuitenkin käveltävä vielä pari tuntia Nayapulin kylään, jossa autokyyti Pokharaan …
Olisin voinut jäädä Hilleen asustelemaan vaikka viikoksi, niin miellyttävältä kylä vaikutti. Oli kuitenkin käveltävä vielä pari tuntia Nayapulin kylään, jossa autokyyti Pokharaan …
Yohon pienen kansallispuiston ehdoton helmi on Lake O’Hara ja sitä ympäröivät upeat vaelluspolut. Kalliovuorten timantiksi kuvaillulle järvelle pääsy on tarkoituksella tehty hankalaksi: …
Ettei Kanadan-matka olisi käynyt fyysisesti mitenkään helpoksi, olivat paikalliset tuttavani päätteet viedä minut leppoisan Mt. Assiniboine-vaelluksen jälkeen Mount Niles’in huipulle Yohon kansallispuistoon. …
Eipä puuttunut luontokokemuksia seuraavilta parilta päiviltä, jotka vietimme Mount Assiniboinen kupeessa. Toisen päivän ohjelmana oli kävelyretki Wonder Pass –solalle, josta näkymät avautuivat …
Viime vuonna näin ensi kertaa vilauksen Mount Assiniboine -vuoresta: seisoimme ystäväni Sadun kanssa Harveyn solalla Banffin kansallispuistossa ja tuijotimme kaukana siintävää uljasta, …
Ensimmäisen retkeilyosuuden päätteeksi lähdimme Janen ja Steven kanssa Kootenayn kansallispuistoon. Teimme päiväretken alueen kuuluisimman patikointireitin The Rockwall -kallion juureen Floe Lake ’n …
Tämänkesäisestä Kalliovuorten-matkasta muodostui, jos mahdollista, vieläkin retkeilypainotteisempi kuin aiemmista Kanadan-reissuistani.
Mielikuva satumaisesta tykkylumimaisemasta sai auton nokan kääntymään kohti Kainuuta vuodenvaihteen paukkupakkasista huolimatta.
Edellisessä postauksessa alkanut vaellus Oulangan Kansallispuistossa jatkuu!
Suomen suosituin retkeilyreitti, Oulangan kansallispuiston Karhunkierros, vietti 60-vuotisjuhlaansa vuonna 2015. Päätin lähteä serkkuni kanssa testaamaan kestävyyttäni ensimmäiselle pidemmälle Suomi-vaellukselleni syyslomalla, lokakuun puolivälissä.