Majoitus Tammisaari (Raasepori)

Tammisaari majoitus
Tammisaari majoitus
Tammisaari majoitus

 – VANHANAJAN MAJOITUS TAMMISAARI –

Verkkolehti Matkasto on viime vuosina laajentanut kenttäänsä matkailualan sisällöntuotannosta myös majoituspalveluiden puolelle. Perinteikäs Tammisaari, yksi Suomen hienoimmista historiallisista puukaupungeista, sopii kulttuurimatkailuun keskittyvän median tukikohdaksi paremmin kuin hyvin.

Jo vuonna 1546 perustettu Tammisaari on nykyään osa Raaseporin kaupunkia. Sen kohokohtia ovat hyvin säilynyt, idyllinen vanhakaupunki ja tunnelmallinen satama-alue ravintoloineen. Tammisaaressa on myös Suomen ensimmäinen kävelykatu –  Kuninkaankatu – kivoine pikku liikkeineen sekä vanhin edelleen toiminnassa oleva elokuvateatteri Bio Forum (vuodelta 1912). Uudempana tulokkaana keväällä 2023 avattu taidemuseo Chappe  houkuttelee kävijöitä Tammisaareen ympäri vuoden. Kävelymatkan päässä keskustasta sijaitseva puistometsä Ramsholmen ihastuttaa erityisesti keväisin, jolloin se on täynnä valkovuokkoja. Lähistöllä on runsaasti muutakin nähtävää: esim. Hanko ja Fiskars ovat vain puolen tunnin ajomatkan päässä Tammisaaresta. 

Matkaston kautta voit varata elämyksellisen vanhanajan majoituksen kahdesta eri kohteesta, jotka sijaitsevat aivan Tammisaaren keskustassa. Oli valintasi sitten puutarhan ympäröimä huvila tai tyylikäs kaupunkiasunto kakluuneineen, pääset varmasti virittymään historialliseen tunnelmaan. Yksi uniikki asunto on vielä työn alla ja avautuu vieraille vuonna 2025. Tervetuloa Tammisaareen lomalle tai vaikka etätöihin!

Majoitus Tammisaari:

Tammisaari majoitus: Villa Matkasto

Villa Matkasto (erillistalo vanhassakaupungissa)

Vuonna 1810 rakennettu leivintupa, joka on muutettu tunnelmalliseksi pikku huvilaksi. Tilaa löytyy viidelle aikuiselle. Keskeinen sijainti Tammisaaren vanhassakaupungissa, aivan torin ja kirkon vieressä. Talossa on sauna, takka, parveke ja terassi.

Tammisaari majoitus: Matkasto Oldstyle Apartments, Tammisaari Suite

Matkasto Oldstyle Apartments: Tammisaari Suite

Valoisa ja tilava, vanhanajan tyyliin kalustettu  asunto vuonna 1908 rakennetun hirsitalon alakerrassa. Majoitumaan mahtuu 2 aikuista + 2 lasta. Kätevä sijainti Tammisaaren keskustassa, juna-aseman ja palveluiden lähellä. Kävelymatka vanhaankaupunkiin! 

Matkasto Oldstyle Apartments, Tammisaari, Raasepori, majoitus

Matkasto Oldstyle Apartments: Ateljee-asunto

Vähän erilainen, pohjaratkaisultaan persoonallinen kattohuoneisto Tammisaari-sviitin yläpuolella. Asunnossa on uniikki portaikkotila kalustettuine välitasoineen. Majoittumaan mahtuu kolme aikuista ja kaksi lasta. Varattavissa vuoden 2025 puolella. 

Vanhanajan majoitus Tammisaari, Raasepori

Näillä sivuilla esitellyistä majoituskohteista vastaavat Ajay Garg ja Päivi Kaarina Laajanen (joka tunnetaan myös Matkaston perustajana ja päätoimittajana). Helsingissä vakituisesti asuva pariskunta remontoi, sisustaa ja vuokraa vanhanajan henkeen sisustettuja kohteita harrastuksenaan ja elämäntapanaan - ja haaveilee viettävänsä tulevaisuudessa aina vain enemmän aikaa idyllisessä Tammisaaressa. Jos kiinnostuit, ota yhteyttä majoitus@matkasto.net ja kysy lisää.