Porto on Portugalin toiseksi suurin kaupunki, jolle luonnetta antavat värikkäät talorivit, jokinäkymät ja huimat korkeuserot.
Seuraava asema Campanhã, Porto!
Juna saapuu laiturille aurinkoisena helmikuun iltapäivänä. Se on matkannut pitkin Portugalin rannikkoa leppoisasti, vehreiden maisemien halki. Matkaan Lissabonista Santa Apolónian asemalta on kulunut vain kolmisen tuntia. Miten kätevää!
Taksi kuljettaa meidät aseman edustalta majapaikkaamme, Shining View -huoneistohotelliin, joka näyttää kartan mukaan sijaitsevan vain pienen matkan päässä. Reitti ei kuitenkaan kulje suoraan. Alkaa vuoristoratamainen ajelu, johon sisältyy koukkaus jokirannan kautta ja taas ylös huiman jyrkkää rinnettä, kunnes lopulta pääsemme ovelle. Toivottavasti autossa on hyvät jarrut, mietin nostaessamme laukkuja takaluukusta. Koko maailma tuntuu olevan vähän kallellaan.
Asuntomme ikkunoista avautuu lähes unenomaisen kaunis näkymä Douro-joelle ja sen vastarannalle, Vila Nova de Gaiaan, jossa portviinitalot esittelevät logojaan tyylikkään pienieleisesti mutta kuitenkin näkyvästi. Lähikirkkomme Igreja de S. João Novo torneineen työntyy lähes ikkunasta sisään. Myöhemmin saamme nähdä sen iltavalaistuksessaan.
Porto on tunnettu maamerkistään, Dom Luís I -sillasta, joka piileskelee kuitenkin joen mutkan takana. On kiire päästä katsomaan parhaita maisemia, kun aurinko vielä hellii kaupunkia ja saa sen värit loistamaan. Lähdemme siis heti ulos – oviaukosta astuessa täytyy varoa, ettei kaadu viistolle kadulle – ja löydämme itsemme hetken päästä kuin vahingossa Miradouro da Vitórian näköalapaikalta.
Jatkamme alas jokirantaan katsomaan siltaa lähemmin. Helppoahan se on alaspäin kävellessä – kaltevat kadut ja lukuisat portaat vain viuhuvat jalkojen alla. Myöhemmin ne on kiivettävä toiseen suuntaan huomattavasti hitaammalla vauhdilla. Alkaa tuntua, että pitempi loma Portossa olisi varsin hyvää kuntoilua!
Rantakadulla vallitsee kansainvälinen ilmapiiri. Ulkoilmaravintolat ovat täynnä matkailijoita, jotka siemailevat juomiaan värikkäiden veneiden koristamaa jylhää näkymää ihaillen. Tunnelman kruunaa opiskelijoiden musiikkiesitys tamburiinin ja vauhdikkaiden tanssiaskelien kera. Meno on paitsi iloista, myös vähän ruuhkaista jo tässä vaiheessa vuotta. Kesällä rantakadulla on varmasti käynnissä melkoinen ulkoilmajuhla, kuvittelen mielessäni.
Ylitämme sillan sen alatasoa pitkin joen toiselle puolelle, naapurikaupunkiin Vila Nova de Gaiaan. Jos aikaa olisi vähän enemmän, voisimme osallistua vaikkapa viininmaisteluun. Ja jos sitä olisi paljon enemmän, voisimme tehdä viiniretken Dourojoen laaksoon. Nämä jäävät nyt seuraavaan kertaan.
Niin kiire ei ole, ettemmekö ehtisi ostaa portviiniä kotiinviemisiksi. Viinilaatuja on kuitenkin niin paljon, että asiaan vihkiytymätön menee helposti päästään pyörälle. Onneksi löytyy myyjä, joka osaa kertoa viinien eroista selkeästi ja yleistajuisesti.
Epäiletkö, että sinulla voisi olla korkeanpaikankammo? Asia selviää viimeistään Dom Luís I -sillan ylätasolla. Vuonna 1880 rakennetun sillan on suunnitellut Gustave Eiffelin oppilas, ja siinä on kieltämättä havaittavissa tyylillistä yhdennäköisyyttä kuuluisan tornin kanssa. Lisäksi, molemmissa huimaa!
Sillalla voi valita, käveleekö aivan lähellä kaidetta vai varmuuden vuoksi vähän sisempänä, junakiskojen vieressä. Yritän pysytellä välimaastossa, varoen joutumasta junan töytäisemäksi, mutta toisaalta tarpeeksi etäällä hermostuttavan korkeasta pudotuksesta. Maiseman ihailu onnistuu helpoiten kameran linssin läpi – kuin kaikki olisi vain illuusiota. Näkymä on henkeäsalpaavan hieno; vaikka olen kauhuissani, en jättäisi kokemusta väliin mistään hinnasta.
Sillan ylityksen lisäksi parasta Portossa on kuljeskella ympäriinsä ja löytää kiinnostavia yksityiskohtia yllättäen. Varsinkin keskiaikainen Ribeiran alue on täynnä ihmeteltävää. Kaupungissa on lukuisia upeita kirkkoja, kuten Igreja do Carmo, joka on tunnettu ulkoseinää koristavista kauniista sinivalkoisista kaakeleistaan. Myös São Benton rautatieasema sinikeltaisine koristeluineen on näkemisen arvoinen. Lukuisat muraalit, kuten ostoskatu Rua das Floresin sivukujalla piileskelevä sininen kissa, antavat Portolle oman urbaanin lisänsä. Välillä on mukava istahtaa kahville ja perinteiselle pasteis de nata -leivokselle (tai portviinilasilliselle) ihan vain hengittämään kaupungin tunnelmaa.
Yksi ovi ei meille kuitenkaan aukea. Livraria Lello, kuuluisa kirjakauppa, on kaikkien opaskirjojen mukaan must-nähtävyys Portossa. Käymme toteamassa, että sinne johtaa parinsadan metrin jono. Kirjakaupalla on jonkinlainen löyhä yhteys Harry Potteriin, mikä selittänee asiaa. Ehkä sitten seuraavalla kerralla…
Porto on viime vuosina saavuttanut suosiota trendikkäänä kohteena, johon tullaan kaikkialta Euroopasta (ja kauempaakin) chillaamaan letkeässä ilmapiirissä. Se jonkin verran verottaa kaupungin viehättävyyttä. Aivan keskusta-alueet ja jokirannan parhaat paikat ovat turistien kansoittamia ja palvelut heille suunnattuja. Paikallista Portoa löytyy onneksi sivukujilta.
Porto on monin paikoin jännittävän rappioromanttinen, mikä lisää sen vetovoimaa. Korjataanko romahtaneet katot, rapistuneet seinät ja portaat tulevaisuudessa? Jos, toivottavasti se tehdään lempeällä kädellä. Rouhevuus kun on erottamaton osa Porton sielua.
