Australian alkuperäisasukkaiden soitin, didgeridoo, on termiittien veistämä pitkulainen puhallin. Kahta aivan samanlaista ei ole.
Moneen kotiin on päätynyt Australian-matkalta tuliaiseksi maalauksin koristeltu ontto putkilo, jonka kuljettaminen lentokoneessa on todennäköisesti tuottanut jonkin verran hankaluuksia. Kyseessä on didgeridoo, puhallinsoitin, josta on bumerangin ohella tullut Australian alkuperäiskansojen eli aboriginaalien tunnusmerkki.
Harvempi kuitenkaan päätyy opiskelemaan didgeridoon soittoa, sillä kunnollisen äänen tuottaminen vaatii harjaantunutta puhallustekniikkaa ja vahvoja keuhkoja.
Didgeridoo-sanan arvellaan olevan eurooppalaisten siirtolaisten keksimä soittimen ääntä kuvaava termi. Eri aboriginaalikansoilla on soittimelle omat nimensä, joista yleisimmin levinnyt lienee Pohjois-Australian Arnhem Landin alueen kansojen käyttämä nimi yidaki.
Didgeridoon olemassaolosta on 2000 vuotta vanhoja arkeologisia todisteita. Alunperin sitä käytettiin Pohjois-Australiassa. Didgeridoo levisi ympäri Australiaa muidenkin aboriginaalikansojen keskuuteen vasta eurooppalaisten saapumisen myötä.
Yleensä vain miehet saavat soittaa didgeridoota tärkeissä seremonioissa, mutta epävirallisemmissa yhteyksissä naisetkin voivat puhallella sitä.
Soittimiksi soveltuvia, termiittien ontoiksi koluamia puita etsitään runkoja koputtelemalla. Soittimen pituus on yleensä 1–2 metriä. Reikiä puuhun ei porata, mutta putkilon kapeampaan päähän laitetaan suukappaleeksi mehiläisvahaa. Soitin saatetaan koristella perinteisin kuvioinnein, mutta myös koristelemattomat soittimet ovat yleisiä. Koska luonto on muovannut soittimen, kahta samanlaista didgeridoota ei ole.
Didgeridoon ääni tuotetaan suuaukosta puhaltamalla ja samalla huulia pärisyttämällä samoin kuin esim. trumpettiin tai pasuunaan puhallettaessa. Soitin vaatii niin paljon ilmaa, että keuhkojen tyhjäksi puhaltaminen tapahtuu jo muutamassa sekunnissa. Tämän vuoksi syntyi kiertoilmahengitystekniikka: samalla kun nenän kautta otetaan nopeasti uutta ilmaa, puhalletaan poskiin varastoitu ilma poskilihaksia puristamalla soittimeen. Näin soitto voi jatkua tauoitta kymmeniä minuutteja.
Didgeridoon soitto saattaa alkuun kuulostaa lähinnä pörinältä, koska dominoivin äänitaajuus on hyvin matala. Samalla soittimesta kuuluu myös ns. yläsävelsarja, eli alempiin ääniin resonoiva ylempi sävel. Didgeridoo-musiikki on rytmistä, ja sitä säestetään usein puukapuloilla. Sillä voidaan kertoa kokonaisia tarinoita soittaen.
Hengistystekniikalla, kurkunpäällä ja kielellä tuotetut erilaiset rytmiset kuviot kuvastavat esimerkiksi eläimiä ja luonnonilmiöitä – kengurua, käärmettä, sadetta, tuulta, joen virtausta. Matalasta äänitaajuudesta johtuen didgeridoon soittamisella on sanottu olevan jopa meditatiivisia vaikutuksia aivojen toimintaan.
