Askolalaiset Lauri ja Venla Laakso viehättyivät lomallaan Dubain monipuolisesta tarjonnasta. Viikon matkassa lähes ainoa miinus oli se, että tiiviistä ohjelmasta huolimatta liian paljon jäi näkemättä ja kokematta.
Maailman korkein rakennus, jeeppisafari aavikolla, shoppailua, rantapäivä, tanssivat suihkulähteet ja matkustaminen metron kultakorttiluokassa. Lauri, 16, ja Venla, 14, Laakson viikon loma äitinsä Rauna Kiiskisen kanssa oli pakattu täyteen ohjelmaa.
Matkaan valmistauduttiin tutkimalla netistä kohteen nähtävyystarjontaa ja tutustumalla tapakulttuuriin sekä sen edellytyksiin esimerkiksi matkapuvuston suhteen.
– Tyttären kanssa oli hieman riitaa sopivista matkavaatteista, koska tämä ei ole ensisijaisesti rantakohde ja paikalliskulttuuri asettaa rajoja sopivalle pukeutumiselle; liika paljas pinta ei ole sopivaa eikä osoita kunnioitusta paikallisasukkaita kohtaan, Rauna Kiiskinen kertoo.
– Pukeutumisjutut ovat hiukan ristiriitainen asia, koska Dubaissa kuitenkin näkee vähäpukeisia naisia, Venla toteaa.
Dubain ostoskeskuksien infotaulut kertovat paitsi aukioloajat, myös sopivan pukeutumisen; esimerkiksi kapeaolkaimisia hihattomia puseroita ei ostoskeskukseen toivota. Saudi-Arabian niemimaan aurinko on polttavan kuuma talvikuukausinakin, joten peittävä vaatetus suojaa ihoa auringolta.
Marhaba – pehmeä lasku ensikertalaiselle
Kolmikon lento saapui aamuyöstä Dubain lentokentälle. Etukäteen netistä tilattu Marhaba-vastaantulopalvelu nopeutti ja helpotti maahan saapumista. – Ehdottomasti suosittelen Marhabaa ainakin ensikertalaiselle. Palveluun kuuluva kyyti golfkärryllä säästää paljon aikaa isolla kentällä, Rauna sanoo.
Liikkuminen Dubaissa on liikenneruuhkien takia hidasta. Metro on usein taksia nopeampi vaihtoehto.
– Päätimme ottaa lomaan hiukan lisää luksusta ja matkustimme metron kultakorttiluokassa. Sieltä löytyi lähes mihin aikaan tahansa istumapaikkakin, vaikka muuten metro näytti hyvin ruuhkaiselta, Rauna kertoo.
Elämyksiä maailman katolla ja aavikolla
Dubai Mall -ostoskeskuksen tanssivien suihkulähteiden esitys mykisti vaikuttavuudellaan. Useasti päivän aikana järjestettävä musiikin ja veden yhteinen viihde-elämys on ilmainen. Pienellä lisämaksulla pääsee katselemaan jopa 30 metrin korkeuteen musiikin tahdissa kohoavia vesipatsaita tekojärveltä.
Suihkulähteiden luona on myös oiva paikka ikuistaa itsensä selfieen naapurissa kohoavan, Dubain yhdeksi tunnetuimmista maamerkeistä muodostuneen Burj Al Khalifan kanssa.
– Dubai Mall on jo itsessään hieno nähtävyys ja täällä melkein jokaisen rakennuksen sisällä olo on elämys. Maailman korkein rakennus Burj Al Khalifa oli upea kokemus, erityisesti, koska meidän ei tarvinnut jonottaa ja saimme katsella rauhassa maisemia, Lauri kertoo.
”Maailman katolle” eli 828 metrin korkeuteen kohoava Burj Al Khalifa on yksi Dubain suosituimmista nähtävyyksistä, jonne on usein jonoa. Jonotuksen sekä katselutasanteiden ruuhkan ja hälinän välttää maksamalla lipusta hiukan lisää.
VIP-lippuun kuuluu rauhallinen odotustila, jossa on tarjolla arabialaista kahvia ja teetä taatelien kera. Sitten huristellaan pienessä ryhmässä jonottamatta tornitalon 148. kerrokseen, jossa on vastassa tuoremehua sekä suolaisia ja makeita pikkupaloja. Maisemia voi katsella rauhassa nojatuolista oman pikkuloungen rauhassa. Samasta kerroksesta löytyy myös matkamuisto- ja lahjatavaraliike, jonka kaikki tuotteet on suunniteltu Burj Al Khalifaa varten ja niitä myydään vain tässä ainutlaatuisessa rakennuksessa.
– Historiallisia kohteita Dubaihin ei kannata lähteä etsimään. Kun lähtee kaupungin ulkopuolelle, tajuaa hyvin, että kaikki täällä on rakennettu aavikolle, Rauna sanoo.
Perhe valitsi täyden palvelun aavikkoreissun, johon kuului niin jeeppisafari, kameliratsastusta kuin grilli-illallinen. Alkupalat kuohuviineineen ja mansikoineen nautittiin auringonlaskua ihaillen.
– Jeeppien kuljettajat olivat todella ammattilaisia ja meno oli dyyneillä aika hurjaa. Upeimmat autoelämykset olivat kuitenkin Mall of the Emirates -ostoskeskuksen VIP-parkkipaikalla, joka on kuten Marinan rantabulevardikin yksi Dubain parhaimmista paikoista bongata luksusautoja, jollaisia Suomessa ei näe juuri koskaan, Lauri kertoo.
Mieleen jäivät erityisesti Lamborghinit, Ferrarit, Aston Martinit ja Bentleyt, joiden vierellä otetut kuvat lähtivät heti näytille kavereille Suomeen.
– Olo on hieman haikea; viikko on ihan liian lyhyt aika, täällä olisi viihtynyt vaikka kuukauden, Lauri ja Venla kertovat matkan päätteeksi.
Perhettä varoteltiin ennakkoon vatsataudin uhasta, mikä osoittautui turhaksi huoleksi.
– Dubai on erittäin turvallinen ja puhdas kaupunki; mitä vain uskaltaa syödä huoletta. Ihmisten ja kulttuurien kirjo on valtava. Ehdottomasti suunnittelemme tulevamme tänne uudelleenkin, Rauna sanoo.
Laurin, Raunan ja Venlan vinkit Dubain lomalle
- Big Bus Tour -kiertoajelu heti loman alussa on hyvä tapa tutustua Dubaihin.
- Ilmastointi voi olla erittäin viileää, joten lämpimämpiä vaatteita on hyvä olla mukana.
- Jokaisessa ostoskeskuksessa on kauneushoitoloita, joissa saa edullisesti niin hieronnan kuin vaikkapa geelilakkauksen ja pedi- ja manikyyrin.
- Ostosmahdollisuuksia on joka budjetille, pienemmissä ostoskeskuksissa on kohtuuhintaisia kauppoja ja jossain on aina alennusmyynti.
Lisätietoa Dubaista: www.visitdubai.com
Yhteistyössä Visit Dubai. Kaikki jutun kuvat © Päivi Arvonen.
1 Comment
Beautiful pictures, I loved them all.