Jokainen Japanissa matkaillut on varmasti törmännyt täyden palvelun automaattivessoihin. Erilaiset takamusta puhdistavat suihkut ja kuivaimet sekä niitä kontrolloiva hipaisunäppäimillä varustettu (japaninkielinen) ohjauspaneeli kuuluvat jo nykyään joka kodin mukavuuslaitokseen.
Ensimmäisellä Japanin-retkelläni olin toki moisista huusseista kuullut. Häkellys oli silti suuri, kun huuhtelunappulaa etsiessä ja isointa painiketta sellaiseksi luultuani oli tuloksena vain armoton veden kohinan ääni. Mitään muuta ei tapahtunut. Luulin rikkoneeni koko hienon säätöpaneelin, kunnes vielä hiukan etsittyäni onnistuin painamaan pienempää nappulaa, joka sitten myös oikeasti huuhtoi wc:n.
Myöhemmin selvisi, että uusimmissa vessoissa on erikseen ”häveliäisyyspainike”, josta saa äänekkään veden kohinan peittämään epäsiveelliset lorotus- ym. äänet. Vähemmän varustelluissa vessoissa, joissa häveliäisyyspainiketta ei ole, vessaa vedetään tauotta niin kauan, kunnes asia on saatu toimitetuksi. Tämä on tietenkin silkkaa veden haaskausta. Siinä mielessä on hyvä, että teknologia on tullut apuun ja tuonut hiukan ympäristöystävällisyyttä japanilaiseen wc-kulttuuriin.
Vaikka olen käynyt Japanissa useita kertoja, jaksavat uusimman teknologian vessat joka kerta hämmästyttää. Kerran osuin Hokkaidon (ja koko Japanin) pohjoisimpaan kyläpahaseen, Wakkanain kaupunkiin, jossa ystäväni silloin asui. Piskuisen ei-niin-siistin kahvilan nurkassa oli käsittämättömän pieni vessa, mutta se oli sitäkin omatoimisempi.
Kun astuin sisään, valot syttyivät ja pönttö aukaisi kantensa. Pönttö alkoi myös lämmittää istuinreunusta ja tuuletin hurahti käyntiin. Kun asia oli toimitettu (mikä oli sentään vielä jätetty asiakkaan harteille) ja ajattelin etsiä huuhtelunappulaa, vessa jo omatoimisesti päättikin vetää itsensä.
Nousin pytyltä ja aloin pestä käsiä. Miniatyyrikokoisen lavuaarin lähistöllä ei näkynyt saippuaa, mutta ennen kuin ehdin sitä kunnolla etsiäkään, ruikahti seinässä olevasta aukosta juuri oikea määrä saippuaa käsiini, ja miellyttävän lämmin vesi huuhteli ne. Samalla pönttö olikin jo sulkeutunut – enkä ihmettelisi, vaikka se olisi myös desinfioinut kohdat, joihin takamukseni oli osunut.
Tämä kaikki huvitti minua suunnattomasti, etenkin, kun kaikista automaattisimmat vessat yleensä sijaitsivat hienoissa ravintoloissa tai muissa puhtauttaan kiiltävissä laitoksissa. Kalastajakylän pikku kahvilan nurkasta sellaista ei olisi odottanut löytävänsä.
Päätin videoida hauskan pöntönkannen avautumisen, mutta koska wc oli mahdottoman pieni, minun piti puristautua sen takaseinää vasten, että kansi pysyi sulkeutuneena ja sain videokamerani päälle. Sitten astuin askelen lähemmäksi pönttöä, ja rumba alkoi alusta.
Ystäväni olikin jo ihmetellyt, kuinka vessareissulla vierähti niin kovasti aikaa. Esittelin innoissani videopätkäni hänelle. Jatkoimme sightseeingia, mutta tuon tuostakin ystäväni sai armottomia tirskuntakohtauksia, mikä herätti ympäröivissä ihmisissä ihmetystä. Hänelle ei ollut koskaan tullut mieleen, että joku vaivautuisi tallentamaan vessan toimintaa videolle.
Hyvien naurujen lisäksi kokemukseni ovat opettaneet minua olemaan varuillani japanilaisissa vessoissa – niissä kun voi tapahtua ihan mitä vain!
