Utsjoen kirkkotuvat on Suomen pohjoisimpia nähtävyyksiä. Maalauksellisen kaunis kulttuurimaisema on niin lumoava, ettei sitä kannata ohittaa.
– Hyvänen aika, pysähdytään tässä! Kaikki äkkiä ulos!
Satunnaiset ajelijat nousevat autosta noin 6 kilometriä ennen Utsjoen kirkonkylän keskustaa ihailemaan unenomaisen kaunista näkyä. Pienet, sievät tuvat utuisen kumpuilevassa järvimaisemassa, kukkakedon ympäröiminä, ovat kuin suoraan kansallisromanttisesta maalauksesta. – Mikä onni, ettemme ajaneet ohi!
Utsjoen kirkontörmällä Mantojärven rannassa sijaitsevat tuvat ovat peräisin 1700–1800-luvuilta. Ne ovat siis seisseet paikallaan jopa yli 300 vuotta. Utsjoen nykyinen kirkko on rakennettu 1800-luvun puolivälissä.
Alunperin Utsjoen kirkkotuvat olivat saamelaisten sukujen rakentamia ja omistamia. Ne olivat käytössä vielä 1940-luvulla, ja parhaimmillaan alueella on ollut noin kaksikymmentä tupaa. Tupien lisäksi siellä on ollut muitakin rakennuksia, kuten kirkkotalleja sekä erilaisia aittoja ja varastoja.
Kirkkotupia käytettiin kirkonmenojen aikaan käytännöllisistä syistä: matka omalle asuinpaikalle oli usein pitkä, joten perheet yöpyivät tuvissa tapahtumien ajan. Kirkkotuville tultiin myös esimerkiksi markkinoiden, veronkannon ja käräjien vuoksi, ja ne toimivat toisinaan välipysäkkeinä matkattaessa paikasta toiseen. Utsjoen kirkkotuvilla on myös pidetty leirimuotoisia rippikouluja.

Toisen maailmansodan jälkeen monet omistajista purkivat ja siirsivät rakennuksia muualle ja niiden käyttö väheni. Museovirasto kunnosti aluetta 1970- ja 80-luvuilla ja palautti joitain poisvietyjä tupia. Nykyään kirkkotupia on yhteensä 13, ja osa niistä on edelleen yksityisomistuksessa. Yhdessä viereisten Utsjoen kirkon ja Utsjoen pappilan kanssa ne ovat osa Utsjoen kirkkomaisemaa, jonka Museovirasto vuonna 2009 määritteli valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi.
Kohde on inspiroiva jokaiselle historiallisesta tunnelmasta ja luonnonkauneudesta nauttivalle matkaajalle. Kesäisestä heinikosta hyökkää kuitenkin joka askeleella uusi pataljoona hyttysiä jalkojen kimppuun, eikä niitä kaikkia mitenkään ehdi hätistää matkoihinsa valokuvatessa. Tunnen pienenpienet pistot kuin tikattuina vieri vieressä. Ei ne kutia jos niitä ei raavi, hoen mielessäni. Kai sekin on osa aitoa Pohjois-Lapin kokemusta!
Utsjoen Kirkkotuvat
Sijainti: Nelostien varressa Mantojärven rannalla, noin 6 kilometriä Utsjoen kirkonkylältä etelään.
Avoinna: ulkomuseoalueeseen voi tutustua ympäri vuoden. Entisöityihin kirkkotupiin pääse kesäisin kurkistamaan myös sisään.
Palvelut: heinäkuussa Utsjoen seurakunta pitää kahvituvassa lähetyskahvilaa ja käräjätuvassa toimii paikallisten käsityöläisten myymälä.
Lisätietoa kirkkotuvista Saami Villagen sivuilla.
Lue myös Matkaston aiempi juttu: Matkavinkkejä Pohjois-Lappiin!








2 Comments
Kiitos ihanista kuvista! Tuttu tärkeä paikka. Ilma
Kiitos kommentista Ilma – mukavaa jos kuvista oli iloa. Paikka on kyllä todella kaunis!