Kaikki tietävät Dublinin Temple Barin, irkkupubit musiikkisessioineen, Trinityn yliopiston, Guinnessin panimon ja tietysti postikortteja kaunistavat värikkäät ovirivistöt. Mutta millainen historia kätkeytyy kuuluisien värikkäiden ovien taa? Matkaston esittelyssä Dublinin Yrjöjen aikainen arkkitehtuuri.
Yrjöjen aikainen Dublin, eli Georgian Dublin, kuten termi anglosaksisissa maissa kuuluu, on varmasti jokaiselle kaupunkiin matkaavalle tuttu käsite – jos nyt ei ihan selvänä esteettisenä ja arkkitehtonisena terminä, niin ainakin käytännössä, sillä Dublinin katukuvaa määrittävät matalahkot, tasakattoiset ja suoralinjaiset, usein punatiiliset rakennukset, Yrjöjen aikainen arkkitehtuuri. Ja jos matkustaa Dublinissa turistibussissa, ei varmasti välty kaskulta siitä, kuinka kuningatar Viktorian kuoltua Britanniasta tuli määräys maalata kaikki Dublinin ovet mustiksi. Dublinilaiset olivat kuitenkin toista mieltä, ja tuloksena syntyivät postikorteista tutut värikkäät ovirivistöt.
Yrjöjen aikakausi on nimetty neljän Iso-Britanniaa hallinneen Yrjön (George) mukaan: ensimmäinen astui valtaan vuonna 1714, ja viimeinen, eli neljäs, luopui kruunusta kuoltuaan vuonna 1830. Joskus neljännen Yrjön aikaan viitataan myös termillä Regency, sillä Yrjö IV toimi isänsä Yrjö III:nnen virkaatekevänä käskynhaltijana tämän mielisairauden vuoksi. Regencyn ajan Britannia on tuttu esimerkiksi Jane Austenin romaaneista, joiden ensimmäisten fanien joukossa oli myös itse Yrjö IV.
Irlannissa Yrjöjen aika oli sekä kukoistuksen että rappion aikaa. Dublinissa sijaitsevan parlamentin istuntokaudet toivat kaupunkiin varallisuutta ja eloisuutta kahviloineen ja peliluolineen 1700-luvulla, ja kaupunki kohosi Iso-Britannian kakkoskaupungiksi. Iloluontoisen julkisivun taustalla oli kuitenkin tavallisten kaupunkilaisten Dublin. Heidän nuhruiset vaatteensa ja kengättömät jalkansa piiloutuivat julkisivujen taa auringon noustua. Eräs matkalainen kirjoittaa tuon ajan Dublinista, ettei enää ihmetellyt, mihin englantilaisten kerjäläisten vaatteet käytön jälkeen päätyivät, toinen raportoi Dublinin kaduista aamuvarhaisella ennen kunniallisten ihmisten ylösnousua, että näytti siltä kuin koko Euroopan vankiloiden ovet olisi avattu ja vangit viskattu Dubliniin.
Yrjöjen aikainen Dublin kuitenkin vaurastui huomattavasti, ja Dublin Corporation, eli kaupunginhallitus, alkoi puuhailla pääkaupungin arvolle sopivia teitä: perustettiin The Commissioners for Making Wide and Convenient Ways, Streets and Passages. Komissio vastasi Dublinin teiden suunnittelusta aina vuoteen 1851 saakka, jolloin oli siirrytty jo viktoriaanisten hyveiden aikaan.
Wide Streets Commissionersin 25-jäseninen komitea muutti Dublinin keskiaikaiset kadut leveiksi teiksi (”wide street”), ja heidän työskentelynsä synnytti sen Dublinin, joka sittemmin teki kaupungista kuuluisan: suoralinjaisten Yrjöjen aikaisten talojen ja aukioiden, värikkäiden ovien Dublinin.
Komissio toimi yhteistyössä myös yksityishenkilöiden, kuten esimerkiksi Luke Gardinerin eli lordi Mountjoyn kanssa. Luke Gardinerin isoisä oli pankkiiri, joka omisti ja kehitti useita alueita Liffeyn pohjoispuolella. Näistä kunniakkain on Henrietta Street, jonne Gardiner rakennutti kookkaita kaupunkiasuntoja 1720-luvulla. Henrietta Street onkin Dublinin ensimmäinen Yrjöjen aikainen tie. Samainen Gardiner aloitti myös Gardiner’s Mallin, sittemmin Sackville Streetin, eli nykyisen Dublinin pääväylän O’Connell Streetin rakennuttamisen. O’Connell Streetillä sijaitsee myös General Post Office, joka postin lisäksi toimii nykyään myös vuoden 1916 pääsiäiskapinan muistomerkkinä ja museona.
Englannista aikoinaan usein vastahakoisesti Irlantiin muuttanut ylhäisö, English Ascendancy, oli ajan saatossa muuttunut ylpeäksi kotisaarestaan, ja maaseudun kartanoasuminen tuotiin jaarlien ja lordien johdolla nyt myös kaupunkiin: mahtavimmat näytteet Dublinissa ovat Leinster House (1745–48) Kildaren jaarlille, Powerscourt Town Centre Powerscourtin mahtisuvulle (1771), sekä Charlemont House (1763) lordi Charlemontille.
Leinster House sijaitsee Dublinin hienoimman Yrjöjen aikaisen aukion, Merrion Squaren, laidalla: alue oli Kildaren jaarlin aikaan epämuodikasta Dublinia, ja hänen päätöstään rakennuttaa lehmien laidunmaille pidettiin hulluna. Mutta jaarli puhahti itsevarmana, että minne hän menisikään, muut kyllä seuraisivat – kuten sitten kävikin. Merrion Squaren ympäristöstä tuli pian Dublinin silmäätekevien seutua, ja sen laidalla ovat asuneet esimerkiksi Oscar Wilde ja W.B. Yeats.
Powerscourtissa taas vietettiin 1700-luvulla ylellisiä tanssiaisia, ja nyt siellä sijaitsee Dublinin viihtyisin ostoskeskus artesaani- ja designliikkeineen. Charlemont Housessa, eli Hugh Lane Galleryssa, voi käydä tutustumassa ranskalaisten impressionistien kuten Monet’n ja Renoirin teoksiin. Jo muutaman esimerkin perusteella voi siis päätellä, kuinka merkittävässä asemassa Yrjöjen aikaisen arkkitehtuurin rakennukset ovat Dublinin katukuvassa tänään.
Yrjöjen aikainen arkkitehtuuri edustaa siis ylpeiden varakkaiden dublinilaisten kuvaa kotikaupungistaan. 1700-luku oli Henry Grattanin hallituksen johdolla Irlannin parlamentin kukoistuskautta – aina 1700-luvun viimeisiin vallankumousten vuosiin saakka. Levottomuuksien vuodet huipentuivat lopulta siihen, että parlamentti äänesti (suurelta osin lahjottuna) itseään vastaan, ja Act of Unionin seurauksena Irlannin ja Iso-Britannian parlamentit yhdistyivät vuonna 1801. Tanssiaisten aika Dublinissa oli ohi, kun parlamentin mukanaan tuoma vauraus katosi. Yrjöjen aikaiset talot tyhjentyivät, tai niitä pilkottiin pieniksi, jopa sata ihmistä majoittaviksi vuokraneliöiksi. Talojen yhä jatkuva rappeutumisprosessi alkoi.
Viktoriaanisena aikana Yrjöjen aikaisia asumuksia pidettiin jo vanhanaikaisina, eikä armeliaita ääniä juurikaan kuulunut rakennusten säästämisen puolesta. Mutta vielä kohtalokkaammat ajat olivat edessä, kun Irlanti vihdoin saavutti itsenäisyytensä 1920-luvulla, ja kansallismielinen, kelttihyveitä vaaliva hallitus piti Yrjöjen aikaista Dublinia vieraan vallan äpärälapsena, josta olisi päästävä eroon. Niinpä vielä 1960-luvullakin konservatiivisen Fianna Fáilin poliitikot saattoivat julkisesti iloita Yrjöjen aikaisten rakennusten murskaamisesta modernien ja irlantilaisten toimistorakennusten tieltä. Erityisen hyvä esimerkkikatu Yrjöjen aikaisen ja modernin rakentamisen sekoittumisesta Dublinissa on Lower Fitzwilliam Street moderneine toimistorakennuksineen vuodelta 1970.
Nyt Yrjöjen aikaiset rakennukset ovat osa Dublinin asunto-ongelmaa, sillä pahoin vaurioituneita rakennuksia on vaikea ja kallis kunnostaa, ja tuhansia neliömetrejä seisoo tyhjillään kaupungissa, joka painii valtavan asunnottomuusongelman kanssa. Jonathan Swift kirjoitti 1700-luvun Dublinissa Yrjöjen aikaisesta rakennuttamisesta sanoin, joita voi käyttää kuvaamaan myös 2000-luvun Dublinia:
“They have found out all the commodious and inviting places for erecting houses, while fifteen hundred of the old ones, which is a seventh of the city, are said to be uninhabited and falling into ruins”.
