Sagadin kartano on Viron vaaleanpunainen kaunotar

0
Sagadin kartano

Viron kartanot kutsuvat tutkimusmatkalle lahden taakse. Kaunis Sagadin kartano (Sagadi mõis) on myös portti Lahemaan kansallispuistoon.

Joillekin suomalaisille Viro on vieläkin yhtä kuin Tallinna, mutta onneksi monet ovat jo löytäneet tiensä pääkaupungin ulkopuolelle. Sinne kannattaakin suunnata, sillä Viron rikas luonto ja historia tarjoavat mielenkiintoisia kohteita. Viro on myös matkustajaystävällinen pienen kokonsa vuoksi; jo tunnissa pääsee Tallinnasta aivan erilaisiin tunnelmiin. Autottomallekin Viro tarjoaa mahdollisuuksia, sillä maassa on kattava juna- ja bussiverkosto.

Sagadin kartano

Reilun tunnin ajomatkan päässä Tallinnasta, Lahemaan kansallispuistossa, on yksi Viron kartanokeskittymistä. Muutaman kilometrin päässä toisistaan sijaitsee kolme historiallista herraskartanoa, Palmse, Vihula ja Sagadi. Kaikki kolme on restauroitu ja ne ovat avoinna yleisölle. Jokainen kartanoista on omalla tavallaan uniikki, mutta ehkä ehein kokonaisuus on Sagadin herraskartano, Sagadi mõis.

Sagadin kartano on valtakunnallisesti merkittävä rakennustaiteellinen muistomerkki, joka on harvinainen erityisesti hyvin säilyneen kokonaisuutensa ansiosta.

Talvella koko maisema on valkoisen harmaa – ainoastaan kellotorni ja päärakennus pilkistävät lumihangesta vaaleanpunaisena. Jossain harmaan taivaan laidalla aurinko longottaa pilviä muttei aivan jaksa paistaa. Kaikkialla on hiljaista ja rauhallista. Koko paikka on kuin talviunessa, keräämässä voimia kesän kukintaan.

Kartanon edessä olevaa aukiota reunustavat valkeaksi kalkitut sivurakennukset ovat peräisin 1700- ja 1800-lukujen taitteesta. Vanhat aitat, tallit, meijeri, vaunuvaja, navetat ja muut rakennukset on pieteetillä kunnostettu, ja ne palvelevat tänä päivänä uusissa tehtävissä.

Sagadin kartano

1400- ja 1500-luvuilla Sagadin kartano kuului Bergen ja Risebiterien perheille. Vuonna 1687 se siirtyi nuoren ruotsalaistaustaisen upseerin Gideon von Fockin omistukseen ja säilyi Fockin suvulla melkein yhtäjaksoisesti vuoteen 1919 ja Viron itsenäistymiseen saakka. Nykyinen rehevän rokokootyylinen, vuonna 1753 valmistunut päärakennus on Fockin suvun rakentama. Silloinen kartanonherra päätti suurentaa päärakennusta ja muuttaa sen ulkoasun ajalle tyypilliseksi. Tuossa remontissa kartano sai nykyisen varhaisklassisen tyylinsä.

Kartanon pihapiiriin kuljetaan viehättävän portin läpi. Sen yläpuolella oleva vaaleanpunainen kellotorni valmistui samoihin aikoihin kuin uudistettu päärakennus. Kellotorni oli kartanonherran lahja vaimolleen, joten ehkä vaaleanpunainen väri oli juuri oikea tälle rakkaudenosoitukselle.

Sagadin kartano

1700-luvun puolivälistä aina ensimmäiseen maailmansotaan Virossa elettiin kartanoiden kultakautta. Samaan aikaan ajoittui myös talonpoikaisväestön sorto. Virossa omistava luokka oli balttilaista tai ruotsalaista perua, kun taas talonpojat olivat virolaisia. Talonpoikien asema heikkeni vuosien saatossa vajoten kohti maaorjuutta, joten 1900-luvulle tultaessa maata omistavan luokan ja maalla työtä tekevien välinen epäsuhta oli valtava.

Kartano oli tietysti kartanonherran ja hänen perheensä koti, mutta saman katon alla majoittui myös runsaasti palvelusväkeä. Parhaimpina aikoina kartano työllisti kymmeniä ihmisiä. Päärakennuksessa otettiin vastaan vieraat, järjestettiin yltäkylläisiä juhlia ja päätettiin kartanon ja talonpoikien kohtalosta. Nykyäänkin kartanon juhlasalissa pidetään konsertteja, ja se on suosittu myös hääjuhlapaikkana. Se on helppo uskoa, kun tarkastelee upeaa salia ja sieltä avautuvaa näköalaa.

Päärakennuksen pohjapiirros vastaa barokkiarkkitehtuurin vaatimuksia: asuinhuoneet ja niiden leveät ovet sijaitsevat enfilade-järjestelmää noudattaen perätysten samalla pitkittäisakselilla, ja huoneiden lävitse kulkiessa uuden oven takaa avautuu aina aivan uusi maailma. Jokainen huone kertoo omaa tarinaansa menneestä.

Kartanon sisustus on 1800-luvun asussa ja erittäin hieno kattaus aikakauden interiöörejä. Sagadissa voi tutustua esimerkiksi kartanonherran ja -rouvan omiin huoneisiin, palvelusväen huoneeseen, ruokasaliin ja lastenhuoneeseen. Yksi mielenkiintoisimmista on kylpyhuone, jossa on amme, vesisäiliö ja suihku. Tuohon aikaan suihku on ollut todellista luksusta!

Kartanon toisessa kerroksessa on melko pieneen seminaarihuoneeseen ahdettu Viron parlamentin eli Riigikogun alkuperäiset kalusteet: upeat puiset nojatuolit ja istuntosalin pöydät. Ne ovat vuodelta 1922, ja parlamentissa käytetään samanlaisia kalusteita tänäkin päivänä.

Pakkolunastuksesta uuteen kukoistukseen

Vuoden 1919 itsenäistymisen jälkeen Virossa toteutettiin maareformi, joka päätti suurkartanoiden kukoistuskauden. Kartanoiden maat pakkolunastettiin ja jaettiin talonpojille, myös Sagadissa. Vuonna 1929 Sagadin alakoulu muutti päärakennukseen ja viimeinen kartanonherra Ernest von Fock jäi asumaan sen toiseen päähän. Kymmenen vuotta myöhemmin Fockien aika Sagadissa tuli lopulliseen päätökseensä, kun Ernest von Fock huutokauppasi jäljellä olleen omaisuutensa ja poistui Virosta. Sagadissa alkoi hiljaisen rappeutumisen aika.

Vaikka virallisen propagandan mukaan kartanot olivat osa sortojärjestelmää, niiden kulttuurihistoriallinen arvo kuitenkin tunnustettiin. Sagadin osin jo erittäin pahoin tuhoutuneita rakennuksia alettiin kunnostaa neuvostoaikana 1970-luvun lopulla. Kunnostukseen panostettiin huomattavasti, jopa niin paljon, että osa nykyisistä kalusteista on teetetty kartanoa varten ja sopivia huonekaluja ja tavaroita etsittiin pitkin Viroa.
Kartanon alkuperäiset kalusteet olivat jo tuolloin hävinneet maailman tuuliin.

Vuonna 1987 Sagadi avasi ovensa yleisölle, ja nykyään se kuuluu Viron Metsähallitukselle. Uudelleen kukoistavassa Sagadissa toimivat metsä- ja kartanomuseo, luontokoulu sekä hotelli ja ravintola, josta saa lähialueen raaka-aineista valmistettua ruokaa: esimerkiksi hirveä, villisikaa ja haukea.

Metsämuseo ja luontokoulu ovatkin sopivia toimintoja kartanoon, sillä menneinä vuosisatoina Sagadin kartanonherrojen vauraus perustui osittain metsään. Samoin kuin Suomi, myös Viro on elänyt vuosisatoja metsästä ja metsässä. Sagadin pihapiiri rajoittuu pohjoisessa Lahemaan kansallispuistoon, ja kartanosta on vain noin kuuden kilometrin matka Itämeren rannikolle. Koko väliin jäävä alue on kansallispuistoa, joten Sagadi toimii oivana tukipisteenä myös Lahemaan kansallispuistoon tutustuttaessa. Talvella joka paikka on lumen peitossa, mutta kesällä alueella risteilee polkuja ja luontopolkuja.

Sagadista on kätevää myös pyöräillä lähialueen pieniin kyliin ja muihin kartanoihin. Rannikolla on useita idyllisiä pikkukyliä, kuten melkein suoraan Sagadista pohjoiseen sijaitseva Võsun merenrantakylä. Võsu nukkuu talvisin, ja niin on tainnut olla jo menneinäkin vuosisatoina, jolloin kylä on toiminut kesänviettopaikkana Tallinnan paremmalle väelle.

Jutun kuvat: © Tanja Huittinen ja Sagadi mõis.

Lisätietoa Sagadista kartanon verkkosivuilta: sagadi.ee/fi

Kummitustarina

Jokaisessa itseään kunnioittavassa vanhassa kartanossa on kummitus. Sagadissa kummituksen virkaa hoitaa musta daami.

Tarina kertoo, että kerran kun Sagadissa vietettiin kartanonpojan häitä, saapui vieraaksi kaunis, mustiin pukeutunut neito. Sulhanen ihastui tähän nuoreen neitoon ja tunteet olivat molemminpuoliset. Nuoret halusivat päästä pois ihmisten silmistä ja sulkeutuivat grotissa sijaitsevaan asekaappiin. Sulhasta alettiin pian etsiä, nuoret löydettiin ja siitä syntyi suuri skandaali.

Nuori neito ei kestänyt tätä häpeää, vaan otti ensimmäisen aseen joka käteen osui ja ampui itseään sydämeen. Hänen sielunsa ei saanut rauhaa, ja siksi kartanon länsisiivessä vielä tänäkin päivänä vaeltaa mustiin pukeutunut daami.


About Author

Tanja Huittinen

HR-alan yrittäjä ja bloggaaja. Intohimoinen kahvin ystävä, joka luuhaa liikaa somessa. Kirjoittaa Tädin ja tytön matkablogia, kun perheeltä ja työltä jää aikaa. Harha, jossa elää: "Kaikki kiinnostava on kuvattava, tai sitä ei ole tapahtunut".

Leave A Reply