Elämän upeita hetkiä: liukua suuren kuumailmapallojen joukon mukana pehmeästi taivaalla aamuauringon noustessa, alapuolella ainutlaatuisen erikoinen maisema.
Kuumailmapallon koriin kiipeäminen jännittää hieman, mutta saatuani jalalla otteen pienestä kolosta pääsen reunan yli paikalleni. Pitkänomaisessa korissa on neljä väliseinällä erotettua osaa, kuin karsinaa, joihin jokaiseen mahtuu neljä matkustajaa. Olo on hieman turta vilusta ja väsymyksestä. Herätys kello neljältä aamulla ei kuulu tapoihini, ja Keski-Turkin Kappadokiassa on kesäkuussakin yllättävän viileää ennen auringonnousua.
Olemme jo hyvän aikaa seuranneet valtavien pallojen täyttöä kuin jännittävää näytelmää. Kasteisessa ruohikossa maanneista lituskoista pötkylöistä on pullistunut värikkäitä jättiläisiä. Meidän kulkupelissämme lukee Sultan. Nyt kun seisomme korissa, päästää kapteenimme polttimosta palloon lisää hönkää kovalla puhinalla. Ääni säikäyttää aluksi, mutta sitten siihen tottuu.
On satumainen näky, kun lukemattomat pallot kohoavat aamu-usvassa taivaalle. Äkkiä tajuan, että mekin olemme kuin salaa nousseet maanpinnasta. Kello taitaa olla vähän yli viisi, mutta sillä ei ole enää merkitystä. Pallo kohoaa keveästi ilman töyssyjä tai pomppuja. Etenemme lempeästi kuin pumpulissa, ja ihana tunne täyttää koko mielen. On vain taivaankansi, kuumailmapallo ja tämä hetki. Sekä kymmeniä muita palloja, joiden matkustajat tuntevat todennäköisesti samoin.
Jo pelkkä kuumailmapallolento olisi elämys, mutta Kappadokiassa sen tekee erityiseksi alla levittäytyvä kulttuurimaisema. Eroosio on taiteillut kivestä mielikuvituksellisia muodostelmia, keijukaisten savupiipuiksi kutsuttuja torneja, joihin alueen asukkaat ovat historian kuluessa kovertaneet asumuksiaan. Kallioiden uumenissa on kokonaisia kaupunkeja kirkkoineen. On ainutlaatuista päästä näkemään seutu ilmasta käsin.
Eräässä rotkossa pallomme koskettaa puiden latvoja – ilmeisen tarkoituksellisesti, sillä kapteenillamme Ismail Keremoglulla on 21 vuoden ilmailukokemus. Otan pieneksi hetkeksi kiinni lehvästöstä. Seuraavana päivänä vaeltaessamme saman rotkon pohjalla tunnistan heti nuo puut. Tunnistan myös viereisessä kalliossa näkyvän salaperäisen luolan suuaukon, josta ilokseni sujahdamme sisään. Luola avautuu mykistävänä kirkkona syvällä kalliossa. Paikka on niin erikoinen, että sitä on vaikea uskoa todeksi.
Mutta takaisin kuumailmapalloon. Juuri kun olen onnellisimmillani ja toivon matkan jatkuvan ikuisesti, palauttaa kapteeni todellisuuteen: ”Kuunnelkaa tarkasti – kohta otamme laskeutumisasennon”. Äkisti pallolento saa jännittävän käänteen. Meidän tulee kyyristyä korin pohjalle ja pidellä kiinni kahvoista, joita on jokaiselle tasan kaksi. Mitä ikinä tapahtuukin, emme saa nousta kurkkimaan reunan yli.
Onneksi kori ei ole kovin tiivis, ja sen raoista pääsee tirkistelemään. Näen kaksi avustajaa, jotka ottavat kiinni pallon köysistä sen lipuessa kukkulan yläpuolelle. Toinen heistä jää roikkumaan köyteen ja raahautuu hetken matkaa pusikossa, kunnes pallo saadaan aloilleen ja kori koskettaa maan kamaraa. Sitten tulee muutama tuulenpuuska ja kori heiluu edestakaisin, muttei sentään kaadu. Koria nostetaan ilmaan pallon voimalla juuri sen verran, että alle saadaan auton lava.
Avustajat tyhjentävät pallon tottuneesti kapteenin järjestellessä matkustajille mehutarjoilua. Unohtumaton matka päättyy todistusten jakoon aurinkoisen kukkulan laella. Kello on puoli seitsemän, ja tavallisena aamuna nukkuisin vielä. Mitä kaikkea ehtiikään tehdä, ennen kuin päivä edes alkaa – lipua vaikka taivaankannen halki. Jälkeenpäin ajatellen se on kuin kaunista unta.
Kuumailmapallolento toteutettiin yhteistyössä Turkin valtion kulttuuri- ja matkailutoimiston kanssa.
Kappadokian kuumailmapallomatka kuvina
© Matkasto/ Päivi Kaarina Laajanen
