Lux Helsinki on Helsingin keskustassa vuosittain järjestettävä viisipäiväinen valofestivaali, joka houkuttelee suuren yleisön taiteen äärelle. Matkasto kävi katsomassa, miltä Lux Helsinki 2018 näyttää.
Lux Helsinki valaisee Helsingin keskustan aina loppiaisen tienoilla – niin tänäkin vuonna. Se esittelee monipuolisesti valotaiteen eri muotoja joka vuosi vaihtuvalla, muutaman kilometrin pituisella reitillä. Tilaustöistä ja kansainvälisten valofestivaalien helmistä koostuvan ohjelman kuratoivat festivaalin taiteellisesta suunnittelusta vastaavat Ilkka Paloniemi ja Matti Jykylä.
Jopa yli puoli miljoonaa kävijää saapuu vuosittain katsomaan, kuinka tutut rakennukset ja tilat muuntuvat ainutlaatuisiksi kaupunkitaideteoksiksi. Valon voiman ja kauneuden synnyttämät elämykset houkuttelevat nauttimaan talvisesta kaupunkifestivaalista keskellä pimeää vuodenaikaa.
Helsingin tunnetuimpien rakennusten lisäksi reitille valikoituu aina myös vähemmän tuttuja sisäpihoja tai julkisivuja. Lux Arkkitehtuuri -sarjassa esitellään tänä vuonna Erottajan paloasema. Sarjan tarkoituksena on nostaa esiin Helsingin arkkitehtuurin helmiä valaisemalla ne poikkeuksellisen näyttävästi.
Lux Helsingin klassikkoteos Lyhtypuisto valaisee tänä vuonna Koulupuistikon. Oppilastöinä syntyneet sadat uniikit lyhdyt takaavat unenomaisen ja maagisen tunnelman. Tänä vuonna Lyhtypuiston toteuttavat Aalto Yliopisto, Aleksis Kiven peruskoulu, Kallion lukio ja Helsingin kuvataidelukio.
Kasarmikadulla kävijöitä odottaa UV-valomaaleilla maalattu graffitikontti Ultraviolet Gallery. Teos hyödyntää fluorisoivien materiaalien ominaisuutta, hehkua, ultravioletissa valaistuksessa.
Kasarmitorilla nähdään palestiinalais-libanonilaisen taiteilijan alaa minawin kansainvälisesti arvostettu minimalistinen neonvaloteos pakomatkalla vaeltavasta pakolaisperheestä. Koskettava ja ajankohtainen my light is your light… pakottaa katsojan sodan ja pakolaiskeskustelun ytimeen ja muistuttaa sodan seurauksista: pakolaisista, kärsimyksestä ja kodittomuudesta.
Espan lava on muuntautunut sokeripalaksi. Sokeripala – joutilaan flaneeraajan etappi on kuten nimensä, valkoinen kuutio kuorrutettu värein ja heijastuksin.
Sofiankadun Dark Ideas -teos on aiemmin nähty hieman erilaisina versioina Linnanmäen Valokarnevaaleilla 2016 sekä Rukalla Kuusamon Polar Night Light -valotapahtumassa 2017. Teos muuttuu aina projisoitavan pinnan mukaan ja siten elää tapahtumasta toiseen. Lux Helsingissä teos nähdään ensimmäistä kertaa kaupunkitilassa. Dark Ideas ei ole perinteinen julkisivuvalaistus, sillä teoksen päävälineenä käytetään jopa kahtakymmentä vanhaa piirtoheitintä.
Lux Helsinki -kierroksen päättää Tuomiokirkon teos. Unkarilainen László Bordos on näyttävän kansainvälisen uran tehnyt videomäppäyksen pioneeri, jonka käsittelyssä Helsingin tunnetuimpiin arvorakennuksiin kuuluva Tuomiokirkko muuntautuu henkeäsalpaavan upeaksi projisointipinnaksi. Projisointia kymmenillä säädettävillä valoilla ja stroboskoopeilla laajentava taiteilija luo valoteoksen yhdistelemällä oikeaa ja virtuaalista valoa.
Lux Helsinki on Helsingin kaupungin järjestämä tapahtuma, joka palkittiin vuonna 2017 Helsingin Matkailusäätiön Helsinki Travel Award -tunnustuksella. Palkinto myönnetään vuosittain Helsingin matkailun kehitykseen, maineeseen ja asiakastyytyväisyyteen positiivisesti vaikuttaneille alan toimijoille ja teoille.
Kuvat © Päivi Kaarina Laajanen. Tiedot: Lux Helsingin verkkosivut.
Lux Helsinki järjestetään kymmenennen kerran 6.–10.1.2018. Teokset ovat nähtävillä esteettömällä reitillä tauotta joka päivä klo 17–22. Tapahtumaan on vapaa pääsy.
Teokset on tarkoitettu lähestyttäväksi numerojärjestyksessä. Lähtöpaikka ja ensimmäinen teos sijaitsevat Esplanadin puistossa Svenska Teaternin takana.
Lisätietoja tapahtumasta Lux Helsingin verkkosivuilta!