Zen-buddhalaisuus näyttäytyy nykyjapanilaisessa yhteiskunnassa monin tavoin – esimerkiksi mietiskelyssä ja taiteissa – mutta mikä on japanilaisten suhtautuminen uskontoon ja uskonnollisuuteen ylipäätään?
Yasunari Kawabata, eräs kuuluisimmista japanilaisista kirjailijoista (mm. Lumen maan kirjoittaja), esitteli vuoden 1968 Nobel-palkintopuheessaan Japanin buddhalaisten munkkien kauniita vanhoja runoja kertoakseen yleisölle japanilaisesta mielenmaisemasta ja kulttuurisesta luonteesta.
Vaikka suurin osa japanilaisista ei ole varsinaisesti minkään uskonnon todellisia kannattajia, kuuluvat buddhalaisuus ja perinteinen shintolaisuus läheisesti ja luontevasti japanilaisten elämään, eikä niiden merkitystä voida jättää huomiotta pyrittäessä ymmärtämään japanilaista kulttuuria. Tätä Kawabatakin tahtoi korostaa puheessaan.
Buddhalaisuudesta juontuvia asioita löytyy selkeästi mutta myös huomaamattomammin japanilaisten jokapäiväisestä elämästä – juhlatilaisuuksista (kuten hautajaiset), yleisistä käytännöistä ja tavoista, taiteista, moraaliin ja kauneuteen liittyvistä käsityksistä sekä kielestä.
Maailman mittakaavassa nykypäivänä tunnetuin buddhalaisuuteen liittyvä yksittäinen sana lienee zen. Sanasta saattaa monille tulla ensimmäisenä mieleen esimerkiksi teeseremonia, kivipuutarhat tai zenin mietiskelyharjoitus zazen – puoliksi suljetut silmät, syvä hengitys, hiljaisuudessa ilman ajattelua ”möllöttäen” istuminen.
Zazen on hyvin yleisesti zeniin liittyväksi ajateltu asia ainakin japanilaisten mielissä. Usein myös ajatellaan, että se on jonkinlaista mielen harjoittelua ja että siitä saa mielenrauhaa. Toisaalta kuitenkin sanotaan, että hyödyn tavoitteleminen ja zenin filosofia eivät voi periaatteessa toimia samanaikaisesti.
Yleisten mielikuvien takaa paljastuu paljon kysymyksiä. Mikä on periaate zenin takana ja miten se on kehittynyt omanlaisekseen? Mikä on zenin pointti? Mitä se lopulta oikein tarkoittaa?
Vaikka zenin rantautumisesta Japaniin on jo kauan aikaa, sen ytimessä olevia asioita ymmärretään yleisesti ottaen vain hämärästi eikä niitä vaivauduta selvittämään tarkemmin. Tämä saattaa nykyisin johtua osin siitä, että Japanin laissa on kielletty opettamasta tunnustavaa uskontoa kaupungin tai valtion kouluissa. On kiellettyä korostaa jotakin tiettyä uskonnon koulukuntaa muiden kustannuksella.
Tämän lisäksi ihmisten mielissä on vielä elävästi 1990-luvulla tapahtuneet muutamien uususkonnollisten liikkeiden aiheuttamat järkyttävät tapaukset. Erityisesti Tokion metrossa tapahtunut terrori-isku vuonna 1995 oli monille japanilaisille suuri shokki, ja sen jälkeen uskonnollisia yhteisöjä alettiinkin kenties pitää hieman kummallisina ja jopa vaarallisina. Tämän seurauksena Japanissa yleisesti hieman vieroksutaan kaikkia uskonnolliselta näyttäviä asioita, paitsi niitä, jotka ovat historian saatossa sulautuneet luonnollisesti japanilaisiin tapoihin ja ajatteluun.
Ehkä tämä pätee myös zeniin. Zazen-mietiskelyä harjoitetaan maallikkoharjoittajien parissa usein enemmänkin jonkun toivotun vaikutuksen tai trendin takia kuin puhtaan uskonnollisista syistä. Zazenhan saattaa ulkomuotonsa perusteella näyttää joltakin eriskummalliselta uskonnolliselta harjoitukselta. Vaikka voidaankin sanoa, että zen ei ole uskontoa, suurimman osan mielestä buddhalaisuus on yksi maailman uskonnoista ja siihen kuuluvaa zeniäkin pitäisi siis ajatella uskontona.
Kuten kaikki asiat, zenkin näyttää ilmiönä muotoutuvan ajan kuluessa aina uudestaan ja uudestaan saaden uusia merkityksiä. Kulttuurihan on lopulta kunakin aikana elävien ihmisten valintojen tulos, ja vaikka tämä joskus jotakuta saattaakin harmittaa, sitä ei auta murehtia ja valittaa.
Tiesitkö? Teos-kustantamo julkaisi alkuvuodesta 2013 kirjan Mitä miten zen, jonka avulla suomalaiset lukijat pääsevät käsiksi zenin maailmaan. Matkaston juttu kirjasta on luettavissa täällä.
