Tammikuun lopussa Helsingissä järjestettävä DocPoint-dokumenttielokuvafestivaali tarjoaa yleisöllle hienon kokoelman kotimaisia ja ulkomaisia dokumentteja, joista useat liittyvät Matkastonkin esille tuomiin teemoihin. Poimimme niistä kiinnostavimmat.
Voices of El Alto
”Me olemme ihmisiä. Meillä on liha ja luut, ja olemme taivaallisia olentoja”
El Alto on kaupunki 4000 metrin korkeudessa Boliviassa. Elokuvassa ihmiset kertovat elämästään torille pystytetyssä rauhallisessa teltassa. Heidän tarinansa vaihtelevat surusta iloon, vihasta rakkauteen, sorrosta kapinaan. Voi olla niin, että se oli monelle ensimmäinen tilaisuus tulla kuulluksi. Dokumentin on ohjannut Suomen bolivialainen Benjamin Oroza ja kuvannut palkittu kuvajournalisti Meeri Koutaniemi.
Aatsinki – The Arctic Cowboys
”These men are what John Wayne wanted to be”
Elokuva seuraa yhden vuoden ajan kahta veljestä perheineen, heidän elämäntapaansa ja kovaa työtään poroyrittäjinä Napapiirin pohjoispuolella. Dokumentti välittää kuvaa hiljaisista mutta kilteistä miehistä, joilla on vahva yhteys Lapin luontoon. Ohjaaja Jessica Oreckilla on kytkös Suomeen isänsä työn kautta: isä on Suomen viimeisin USA:n suurlähettiläs. Dokumentista on kirjoitettu myös National Geographic -lehdessä.
Journey to Jah
”You need to be spiritualized, otherwise you live your life like a demon”
Dokumentti kuvaa kahden eurooppalaisen reggaeartistin henkistä matkaa Jamaikalle, kauas konsumeristisena pitämästään kotiseudustaan. Karibian paratiisisaari hehkuu kimaltavia laineita, trooppista vehreyttä ja reggaemusiikkia. Jumalan lisäksi saarella kuitenkin asuu myös saatana: köyhyyttä, huumeita ja väkivaltaa.
Tuulensieppaajat (Pixadores)
São Paulon faveloista tulevat nuoret miehet maalaavat seiniin kryptisiä viestejä, joita he kutsuvat nimellä pixa. Mitä vaikeampi paikka, sen parempi. Maalaaminen on heille taistelua olemassaolosta ja omasta paikasta maailmassa, henkensä kaupalla. Mitä tapahtuu, kun yhteiskunnan ulkopuolella elävät nuoret lähtevät esittämään taidettaan biennaaliin Berliiniin? Elokuva on suomalaisen Amir Escandarin esikoisohjaus.
DocPoint-dokumenttifestivaali järjestetään Helsingissä 28.1.–2.2.2014. Liput tulevat myyntiin 17.1. Lisätietoa: http://docpoint.info/