Matkaston päätoimittaja ottaa kantaa kahteen tärkeään asiaan: pakolaiskeskusteluun ja leijan lennättämiseen.
Nouse korkealle!
Viime aikoina kaikkialla on kirjoitettu rasismista, Syyrian pakolaisista ja vastaanottokeskuksista – niin paljon, että on alkanut tuntua suorastaan pakolliselta ottaa kantaa. Pitäisikö myös Matkaston sanoa jotakin?
Koko kysymys on kummallinen.
Sillä onhan se nyt aivan itsestään selvää: Matkasto on ehdottoman rasisminvastainen lehti. Matkasto kannustaa tutustumaan ihmisiin ihonväriin, uskontoon tai kulttuuriin katsomatta – ja yllättymään iloisesti. Matkasto haluaa rakentaa maailmaa, jossa myötätunto on jokapäiväinen, normaali arvo. Ja kyllä – Matkaston pihalle saa perustaa vastaanottokeskuksen vaikka jo tänään!
Jos tämä tulee jollekulle lukijalle yllätyksenä, emme ehkä olleet luodut toisillemme.
Elämän tärkeitä perusasioita, joita toivottavasti jo kotona opitaan, on muutamia. Yksi niistä on, että kaikkia ihmisiä kunnioitetaan ja heidät hyväksytään sellaisina kuin he ovat. Toinen on, että hädänalaisia autetaan pyyteettömästi. Seuraavalla kerralla avun tarvitsija voit olla sinä.
Erilaiset – vapaana ja yhdessä.
22. elokuuta 2015 Helsingin Kaivopuistossa järjestettiin uudenlainen kaupunkitapahtuma, Leijafestivaali. Sää oli upea. Nurmikolle ja kallioille levitettiin iloisenkirjavia piknik-liinoja. Ihmiset kaatoivat kahvia termospulloista ja näyttivät onnellisilta. Monet heistä olivat maahanmuuttajia.
Meillä ei ollut mukanamme omaa leijaa, mutta ei se haitannut. Katselimme, kun lukemattomat värikkäät leijat kohosivat pilvettömälle, siniselle taivaalle. Jotkut niistä esittivät hyönteistä tai lintua, jopa hämähäkkiä. Osassa oli sateenkaaren raidat. Se oli kaunista.
Leija on vapauden symboli. Sen lennättämisessä on jotakin ihanan lapsenomaista ja aitoa. Se vie aikuisiälläkin niihin tunteisiin, joita pienenä koettiin. Kaikki muu unohtuu, kun katselee tuulen kannattelemaa leijaa. Välillä se kieppuu, putoaakin – mutta mitä siitä. Kyllä se nousee aina uudelleen.
Tuona päivänä tunsin, että Helsinki oli hyvä paikka olla. Koko kaupunki tuntui hengittävän samaan tahtiin. Oli vain leijat, sininen taivas ja suuri joukko ihmisiä, mistä kukakin, yhdessä. Kunpa se tunne voisi jatkua. Kunpa pystyisimme rakentamaan siitä jotakin pysyvää.
Ehdotankin, että jokainen hankkii oman leijan.
Ihmisiä ja hyönteisiä.
Taivas ja maa.
Leijat Helsingin yllä.
Kaikki kuvat: © Päivi Kaarina Laajanen.
